perjantai 12. joulukuuta 2014

Omat lelut

Hilma tuli pienenä pentuna perheeseemme, kun olin itse noin puolivälissä raskautta. Kun Hilma oli noin puolivuotias, syntyi perheeseemme pieni Oliver-poika. Uuteen tulokkaaseen Hilma on siis tottunut jo ihan pienestä asti. Aluksi tutustuminen vauvaan aloitettiin vaipan haistelulla, joka vaikutti erittäin kiinnostavalta puuhalta. Sen jälkeen Hilma pääsikin jo katsastamaan pienokaista ja haistelemaan varpaita. Tutustuminen vauvaan on mennyt hienosti ja nyt Oliver ja Hilma ovat hyvät kaverukset.

Haasteellista koiran ja vauvan kanssa on ollut se, miten opettaa koira erottamaan mitkä lelut ovat omia ja mitkä ovat vauvan leluja. Myös vauvan naaman putsaaminen ruokailun jälkeen nuolemalla olisi Hilman mielestä mukavaa, mutta siitä ei äiti tykkää. Hilma onkin onnistunut sen tekemään vain muutaman kerran, kun äidin silmä on välttänyt sopivalla hetkellä.

Matolla lököttely vieretysten omilla leluilla leikkien on sujunut hienosti. Oliver tykkää kovasti myös vain katsella Hilmaa ja välillä naureskella sen touhuille. Tässä muutama tyylinäyte kaverusten "leikeistä". ♥

Hauskaa on yhdessä leikkiä! :)

Oliver ihailee Hilman lelua.

Hilma antaa pusun Oliverille.

Sitten ihaillaan vuorostaan Oliverin lelua.

2 kommenttia:

  1. Heippa!
    Onko Hilma ilmenny minkäänlaista puolustusviettiä Oliveria kohtaan? :)
    T. Tuleva enkkubullan omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Ei Hilmalla kyllä ole puolustusviettiä ainakaan vielä ilmennyt. Lähinnä vauvan ja koiran suhde on vaikuttanut tasavertaiselta ja kaverilliseltä, eli niin kuin Hilma kokisi olevansa toinen lapsi. Mutta toisaalta ei ehkä ole myöskään tullut sellaisia tilanteita, että Hilman olisi tarvinnut puolustaa Oliveria. Hilma ei myöskään ole yrittänyt mitenkään omia vauvaa, vaan on ymmärtänyt, että vain ihmiset hoitavat vauvaa. Toki Hilma kyllä välillä saattaa nuolla Oliverin päätä ja osoittaa sillä tavalla hellyyttä. :)

      Vai, että tuleva enkkubullin omistaja. Onnea tulevalle bullin omistajalle! :)

      Poista