maanantai 16. marraskuuta 2015

Sisarukset

Kun hain Metka-Miinan pentuna kotiin, en tiennyt enkä tuntenut lainkaan muita 
pennun ostajia.
Olihan kysessä ensimmäinen bulldoggini.
Onneksi meille järjestettiin pentutapaaminen koirien ollessa 4kk ikäisiä.
Näin pääsimme tapaamaan sisaruksia  ja ennen kaikkea tutustumaan toisiimme.

Sisarukset pentulaatikossa

Kuulumisia vaihdettiin ja jopa omistajien kanssa puhelin numeroita. 
Tämän tapaamisen ansiosta elämääni on tullut uusia rakkaita ihmisiä joiden kanssa 
ollaan yhteydessä useinkin ja järjestetään jos jonkinlaista tekemistä.
Pidän erittäin tärkeänä asiana kyseisiä tapahtumia.

Talvisin käymme Hyvinkään koirauimalassa

Siskosten synttärijuhlat ovat jo perinne.

Velipuolikin on iso osa meidän siskosten elämässä.


Metka ja Demi tekevät asiat aina yhdessä.