Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa käynnistyy tammikuun lopulla englanninbulldoggien terveystutkimus. Tutkimuksessa selvitetään rodun terveystilannetta etenkin liikunnan ja suorituskyvyn osalta. Tutkimuksen pohjalta on tarkoitus kehittää brakykefaalisille eli lyhytkalloisille roduille sopiva rasitustesti jalostusvalintojen tueksi. Vastaavanlainen testi on jo käytössä Hollannissa.
Tutkimuksessa selvitetään hyvin perusteellisesti 30 englanninbulldoggin terveystilanne. Tutkittavat koirat ovat 2-5 –vuotiaita. Koirien suorituskykyä mitataan kävelytestin avulla. Liikkumista tutkitaan askelanalyysimatolla sekä videoinnin avulla, painonjakaumaa mittaavalla matolla, ja passiivisia liikelaajuuksia mittaamalla. Myös perusveriarvot ja mahdollisen ruuansulatuskanavan eritteen määrä hengitysteissä määritetään ottamalla näyte keuhkoputkien pinnalta. Koirille tehdään kliininen tutkimus ja ontuma- sekä röntgentutkimus, jossa kuvataan selkäranka, rintaontelo, lonkka-, kyynär- ja polvinivelet. Tietokonetomografiatutkimuksella selvitetään tarkemmin pään ja lantion rakennetta.
Bulldoggimme Maija kävi testaamassa tutkimuksen syksyllä. Kuntotesti ja liikeratamittaus olivat Maijan mieleen. Kuvantamis- tutkimuksetkin sujuivat hyvin, vaikkei koira niiden aikana päässytkään mukaan samanlaisiin seikkailuihin kuin kuntotestauspäivänä.
Nyt alkavaan tutkimukseen on jo ilmoittautunut suuri määrä bulldoggeja, ja 15 ensimmäistä tutkittavaa on valittu. Muut ilmoittautuneet vielä jännäävät, pääsevätkö mukaan tutkittavien joukkoon. Tutkimuksesta valmistuu raportti tämän vuoden lopulla. Tutkimus tehdään yhteistyössä Suomen Kennelliiton, Suomen Seurakoirayhdistyksen ja Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen kanssa.
Lisää tietoa tutkimuksesta löytyy Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen verkkosivuilta.
Yhdistyksen sivuilta saa myös tietoa englanninbulldoggien hengitystietutkimuksesta, jonka bulldoggiyhdistys käynnisti vuonna 2011 yhteistyössä Lahden eläinlääkäriaseman kanssa. Tähän tutkimukseen kaivataan yhä lisää tutkimusmateriaalia. Yliopistollisen eläinsairaalan tutkimuksessa otettuja hengitystiekuvia voi lähettää Lahden eläinlääkäriasemalle mukaan hengitystietutkimukseen liitettäviksi.
Suomen Englanninbulldoggiyhdistys kerää yleistä terveystietoa englanninbulldoggeista verkkosivuillaan olevalla terveystietokyselyllä. Jos et ole vielä lähettänyt tietoa koirastasi kyselyyn, voit tehdä sen tästä täällä.
Seuraa tietoa meneillään olevista tutkimusprojekteista verkkosivuillamme www.seby.fi ja Facebookissa www.facebook.com/suomenenglanninbulldoggiyhdistys.
Jos omistat englanninbulldoggin, ja olet kiinnostunut liittymään mukaan yhdistykseemme, kurkkaa tämän linkin alle. Yhdistyksen jäsenenä pääset mukaan monenlaiseen toimintaan, ja saat lisää tietoa rodusta yhdistyksen jäsenten omilta infokanavilta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti