Alun alkaen olen pienenä poikana matkustanut suomeen Puolasta
kasvattajani luonta.
Mieleltäni olen vielä erittäin virkeä ja luonteeltani
rotutyypillisesti hyvin päättäväinen ja jääräpäinen uros. Tämä luonteenihan on
muuten ihan testattu. Veivät minut silloin aikaisempina vuosina
luonnetestiinkin. Siellä tuomari totesi palvelusväelleni, että teillähän on
tässä ihan ”soivapeli”. Suoriuduin siis tästä kiitettävästi, hyvillä pisteillä
ja osa-aluepainotuksilla. Totesivat vaan, että minulla on joihinkin
tilanteisiin liiankin hyvä muisti. Mitä lie sitten tarkoittaneet.
Ainahan ei itseään kunnioittava ikämies suostu kaikkiin
ihmisten hullutuksiin. Välillä on hyvä hieman neuvotella, että voisikohan
joistain sovituista asioista jo hieman luistaa tai vaikkapa edes oikoa mutkia
suoriksi. Olen huomannut, että tästä iästä on selvästi hyötyä. Charmantti
harmaa hipiä bulldoggimaisen pyöreillä poskillani antaa kyllä jo monessa kohtaa
etuoikeuksia, olen sen huomannut.
Ovat ruenneet monessa kohtaa kutsumaan minua
”pappa-koiraksi” ja selvästi hieman ottamaan minua eritavalla huomioon omassa
koiralaumassamme. Tai no, laumassa ja laumassa – kolmehan meitä tähän
ydinporukkaan kuuluu. Tuo oma maanmieheni, mustaanaamio, Veeti-Vyötiäinen ja
sitten tuo välillä liian aktiivinen pikkunarttu, oikea virtakinnas Piipa,
Pipariina, Piipukka miksi kaikeksi ne sitä aina kutsuvatkaan. Elämme
pääsääntöisesti ihan sovussa tässä laumassa, mutta minun mielestäni Veeti on hieman pyrkyri, se taitaa kovasti kärkkyä paikkaani laumanjohtajana.
Siitä paikastahan en ole luopumassa ennen kuin oikeasti kunto ei enää anna myöden
huolehtia kurista ja järjestyksestä. Välillä sitten joudummekin Veetin kanssa
hieman keskustelemaan näistä käytännön asioista, joskus ihan puhetasolla ja
joskus se sitten saattaa hieman karata poikamaiseen tyyliin
bulldoggipainiksikin. Jos kinastelemme, joudumme hetkeksi jäähylle miettimään
tekosiamme ja sitten taas hetken kuluttua palataan normaaliin järjestykseen.
Ovat sanoneet, että toimeen pitää tulla, jos samassa taloudessa meinaamme
asustaa. Pääsääntöisesti sitten sovimmekin riidat ja saatamme välillä
nukkua samassa kasassa käyttäen toinen toistamme tyynynä tai hieman pestä
kaverin suupieltä ja silmän aluksia. ”Veljeksiähän” tässä kuitenkin niin kuin
ollaan.
Nuo laumamme ihmisjäsenet aina nauravatkin minulle, kun
istua murjotan välillä jossain sohvan nurkassa, että Einarilla on taasen
”rypäleet otsassa”. Tarkoittavat ilmeisesti niitä tilanteita, kun nuo nuoremmat
hölmöt eivät osaa käyttäytyä mieleni mukaan ja joudun sitten hieman näyttämään
niille ”hapantanaamaa”. En aina oikein jaksa ymmärtää sitä riehumista ja
rälläämistä. Niinä hetkinä kun haluaisin pötkötellä sohvalla kaikessa rauhassa
katsellen isännän kanssa telkkaria tai leikkiä minun elämäni tärkeimpien
esineiden, pallojen kanssa. Silloin ei oikein sopisi häiritä. Olen kuitenkin
luonteeltani hyvin leikkisä ja puuhakas otus. Vaikka ikää onkin karttunut, ei
se näissä minun hommissani juurikaan näy.
Tällainen charmantti ikääntynyt bulldoggiherrahan on
kokonaisuus. Se koostuu niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin hyvin voinnista.
Käytännössähän tähän ovat suuresti vaikuttaneet perintötekijät, siis siihen
millainen minä kokonaisuutena olen. Mutta kyllähän sillä huoltojoukkojen
huolenpidollakin ja matkan varrella annetuilla virikkeillä, kokemuksilla ja
harrastuksillakin taitaa jonkinlainen vaikutus olla siihen millainen minusta on
näinä vuosina muotoutunut.
Vaikka olenkin melko perso tuolle ruoalle, kurvaan
muuten aina ensimmäisenä eläinkaupassa tarkistamaan leluhyllyn. Siellä sitten
hetken käveleksin edestakaisin ja katselen mitä on tarjolla ja saatan hieman
haukkumalla ilmaista mielipidettäni tarjonnasta. Monesti sitten saankin valita
itselleni sieltä jotain, ja jos olette tarkasti lukeneet kirjoittamaani tarinaa
saatattekin arvata mitä minä sieltä haluan.
No uuden pallon tietenkin! Tästä syystä minulla onkin aikamoinen läjä
leluja valikoimissani.
Ainiin, ruoastahan me olimmekin puhumassa. Syön siis
peruseväänä kuivamuonaa, siitä saa kaiken tarvittavan sopivassa suhteessa.
Vuosien mittaan olen myös aina tykännyt pienestä lihalisästä aterioissani ja
välillä järsimme sellaisia meheviä luitakin. Viime vuosina olemmekin siirtyneet
suurimmalta osin tuohon hevosenlihaan. Ovat valinneet minulle tuon hevosenlihan ja sitten ikämiehille sopivan "light-nappulan". Perustelivat valintoja sillä, että meillä jo
keski-iän ylittäneillä herroilla kuulemma on taipumusta kerryttää jotain
ylimääräistä tuohon keskivartalolle. Joten näillä eväillä pysyn kuulemma
sporttikunnossa.
En oikein ymmärtänyt mistä puhuttiin. Joten aina kun silmä välttää, harrastan tätä keppien pureskelua kielloista huolimatta. Tuossa yllä olevassa kuvassakin olen juuri löytänyt oikein herkullisen "kivennäisainepitoisen kävyn" tuolta hiekan joukosta.
Sitten toinen erittäin tärkeä asia on tuo mielenvirkeys.
Niin kuin varmaan tiedättekin, siihen voi vaikuttaa hyvin monella tapaa.
Liikunta ja ulkoilu ovat kyllä hyvä perusta pysyä terveenä ja virkeänä. Ulkona
voi touhuta monenlaisia juttuja ja samalla saa pidettyä yllä peruskuntoa.
Toinen mielestäni erittäin tärkeä asia on se että saan harrastaa mielekkäitä
asioita, sellaisia joista minä oikeasti itse tykkään. Taas tullaankin jo
aikaisemminkin esiin tulleeseen asiaan, palloihin. Pelaan palloa joka paikassa,
minulla lukematon määrä erilaisia palloja ja toki muitakin suosikkilelujani.
Talvella tykkään pelata lumipalloilla ja sitten kesällä saatetaan ottaa vaikka jalkapallomatsia.
Oikein virikkeellistä on päästä mukaan perusaskareisiin.
Tykkään kovasti tehdä lumitöitä pihalla, kolan kyydissäkin voi seisoa ja
pyydystää sitä kolan edessä kulkevaa lunta. Syksyllä on hauskaa jahdata
pudonneita lehtiä, varsinkin silloin kun ihmiset yrittävät haravoida pihaa ja
saada niitä lehtiä sellaisiin kasoihin. On oikein mieltä virkistävää vähän
”vahingossa” juosta siitä kasan läpi ja pölläyttää se koko läjä levälleen. Tai
toinen hyvä vinkki – karkuuttaa pallo sinne lehtikasaan. Tokihan se on sieltä
mentävä etsimään, ettei vaan hukkaan joudu. Halkosavotassakin tykkään olla mukana auttamassa. Mutta näistä ulkoilu ja urheilujutuista sekä näyttelyharrastuksestakin
voin sitten kertoilla vaikka toisessa kohdassa lisää.
Vai teenköhän tämän vähän piruuttani. aktivoidakseni noita
kanssa asukkaita ;)
Tällaisia touhukkaita me englanninbulldogit olemme,
varsin aktiivista sakkia. Seura- ja perhekoiria parhaimmillaan, kaikessa touhussa mukana.