Hilma-tonttu

Hilma-bulldoggi toivottaa kaikille blogin lukijoille 

Oikein Leppoisaa ja Rauhallista Joulua!

Kadonneen koiran arvoitus

Kun oma koira katoaa on, hätä ja huoli suuri. Viime vuonna eräänä maanantaina syyskuun lopussa meidän kolmevuotias englanninbulldoggimme Hulda katosi jälkiä jättämättä.

Asumme pienessä kylässä, aivan maaseudulla, metsän ja peltojen ympäröivänä. Isommalle hiekkatielle, jossa menee harvakseltaan autoja ja julkinen liikenne jopa kahdesti arkipäivässä, on neljänsadan metrin matka. Suuri pihamme on aidattu. Mieheni Juha teki lähtöä kauppaan lasten kanssa. Hän huikkasi mennessään laittavansa Huldan ulos syömisen jälkeen. Ennen lähtöä hän vielä varmuuden vuoksi tarkisti molempien porttien olevan lukossa, kuten aina kun koirat päästetään ulos.

Vajaan tunnin kuluttua heidän lähdöstään huutelin Huldaa totuttuun tapaan, mutta koira ei tullutkaan luokse, kuten aina ennen. No simppu, ajattelin, mitähän se nyt puuhaa? En nähnyt Huldaa, vaikka näköyhteys koko aidattuun alueeseen on tontin tasaisuuden sekä taloa ympäröivien ikkunoiden ansiosta hyvä. Mitä ihmettä? Missä se Hulda voi olla? Soitin Juhalle ja kysyin, oliko hän ottanut kuitenkin Huldan mukaansa jostain syystä. Ei ollut. Kiersin aidan ympäri, kaikki oli niin kuin pitikin, portit olivat yhä lukittuina. Mutta Huldasta ei ollut jälkeäkään. Huutelin, vislasin, puhaltelin koirapilliin, ei mitään.

Kolusin koko huushollin läpi, muiden koirien katsellessa ihmeissään, jospa Hulda olisikin mennyt johonkin lasten sänkyyn nukkumaan peittojen väliin, ja nukkuisi niin makeasti, mutta ei. Soitin Juhalle uudestaan ja hän tuli huolestuneena kotiin pikimmiten. Tajusimme, että Hulda oli kadonnut, ja soitin lähellä asuville vanhemmilleni. He lähtivät Juhan avuksi etsimään koiraa minun jäädessä lasten kanssa kotiin. Jospa se olikin jotenkin vaan karannut, jollain ihmeen konstilla, jota emme vaan hoksanneet...

Seuraavaksi laadin Facebookiin kylän omaan sekä muiden lähikylien ja -kaupunkien ryhmiin katoamisilmoituksen, jossa oli kuva Huldasta ja teksti: saa jakaa. Ilmoitin koiran kadonneeksi myös Karkurit-ryhmään. Netin viidakkorumpu käynnistyi, ja pian kuvallista ilmoitusta oli jaettu satoja kertoja. Sain ympäri Suomen yhteydenottoja, joihin koitin vastata aina kun ehdin.

Koiraa ei löytynyt mistään

Naapurit lähtivät auttamaan etsinnöissä. Ilta alkoi hämärtää ja kurkkua kuristi. Isäntä ja naapurit ottivat otsalamput ja valonheittimet käyttöönsä ja haravoivat yli kymmenen kilometrin säteellä lähitienoot sekä läheisen golfkentän. Alkoi sataa. Hulda inhoaa sadetta. Tiesin, että tämän rotuinen koira ei lähde korpimetsään rymyämään omaksi huvikseen kuten metsästyskoirat voisivat tehdä saadessaan hajun. Hulda liikkuisi tien laitaa pitkin, mikäli olisi ottanut itse hatkat. Silti koirasta ei näkynyt jälkeäkään. Metsästystä vuosikaudet harrastanut isäntä tiesi myös koiran fyysiset ominaisuudet, joten umpimetsässä tiettömällä tiellä koira tuskin omaehtoisesti olisi.

Pimeys laskeutui ja huoli kasvoi. Puhelin piippaili viestejä, joita heti tarkistelin, jos vaikka joku ilmoittaisikin nähneensä koiran, mutta ei. Huolestuneet ystävät vain laittelivat viestejä. Kylältä kuuluikin pian kummia. Edellisenä viikonloppuna oli ollut hämäräporukkaa liikenteessä. Viiden kilometrin päästä meistä oli murtauduttu kesämökille ja varastettu sieltä omaisuutta. Samoin lähikylien navetoissa ja varastorakennuksissa oli vieraillut murtomiehiä. Läheisellä huoltoasemalla oli liikkunut epämääräinen miesporukka pakettiautoilla. He olivat olleet häiriöksi, joten paikalle oli soitettu poliisit ja toisesta autosta olikin löytynyt varastettua tavaraa.

Huldan katoamista edeltävänä yönä ihmettelin meidän pikkutiellä kulkevaa öistä liikennettä. Normaalisti tiellä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Herätin Juhan kun auto ajoi toisen kerran hitaasti tietä pitkin. Juha paineli koirien kanssa ulos, muttei nähnyt pimeässä enää kuin perävalot. Kolmannen kerran havahduin taas auton ajaessa edestakaisin hitaasti. Kello oli kolme yöllä. Juteltuani naapurien kanssa hän kertoi, että hänen rottweilerinsa oli nostanut puoli neljän jälkeen äläkän, kun heidän pihalle oli syttynyt liiketunnistimen ansiosta valot. Heilläkin kesti sen verran pukea päälle, ennen kuin ehtivät katsomaan pihalle, ettei siellä enää näkynyt mitään, ja ajattelivatkin pihalla olleen vai jonkun metsäneläimen. Yleensä heidän koiransa ei hauku öisin.

Päähän tuli ajatus: mitä jos Hulda onkin varastettu? Se selittäisi sen, että portit olivat kiinni, aita koskematon joka paikasta ja koirasta ei jälkeäkään. Ehkä varkaat olivat käyneet katsomassa paikkoja, ja sattumalta pihalla ollut ihmisiä ja huomiota rakastava Hulda sattui sopivasti häntä heiluen paikalle. Reilu parikymmentäkiloinen kiltti koira olisi helppo nostaa aidan yli kyytiin, enkä uskoisi että Hulda olisi tehnyt mitään vastarintaa, vaan olisi ollut innoissaan päästessään autoon, kun rakasti matkustelua. Mielessä vilisi jo kauhukuvia, kuinka Hulda päätyisi pentutehtaalle kurjiin olosuhteisiin tai joku kohtelisi sitä kaltoin tai satuttaisi sitä. Ahdisti ja itketti.

Etsintään valjastettiin mukaan kaikki mahdolliset tahot

Alkoi armoton soittorumba. Juha otti yhteyden rajavartiolaitokseen ja tulliin, mikäli joku yrittäisi rajan yli Huldan kanssa. Sitten soitettiin hätäkeskukseen, jonka päivystäjä otti ylös yhteystietomme, mikäli joku joutuisi vaikkapa onnettomuuteen jossa olisi bulldoggi osallisena tai jos joku löytäisi sen jostakin tien reunasta hengettömänä ja ilmoittaisi poliisille. Rajavartiolaitos pyysi lähettämään heille tuoreet kuvat Huldasta, ja he jakaisivat kuvat ja tiedot muille raja-asemille ja tulliin.

Minä soitin lähimmät päivystävät eläinsairaalat sekä eläinlääkärit läpi ja kerroin tuntomerkkejä, jos joku toimittaisi koiran vaikkapa heille tai joku koittaisi hankkia passia koiralle. Mikrosirua kun ei aina kuulemma välttämättä tarkisteta sirunlukijalla koirasta passia haettaessa. Univetin elänlääkäriketju sanoi pistävänsä sisäiseen sähköpostiinsa koiran tuntomerkit sekä yhteystietomme ja välittävänsä ne koko ketjun toimipisteisiin ympäri maata.

Päivitin Facebookin ilmoitukseen, että koiran tiedot on ilmoitettu tulliin, rajavartiolaitokselle, eläinlääkäreille sekä poliisille. Ilmoitusta oli jaettu jo tuhansia kertoja ympäri Suomen. Etsijäkoiriin otettiin yhteyttä ja saimme sieltä hyviä vinkkejä kadonneen koiran etsintöihin. Etsijäkoirapartiot tulisivat seuraavana päivänä, jos Huldaa ei vieläkään olisi löytynyt.

Juha kärytti makkaraa ulkogrillissä, sillä optiolla, että Hulda olisi eksynyt mutta sen verran lähellä että haistaisi makkaran tuoksut ja seuraisi hajua kotiin. Lopulta oli pakko koittaa muutama tunti nukkua ja jatkaa aamulla etsintöjä.

Aamun koittaessa isäntä ilmoitti töihin tilanteen ja jäävänsä jatkamaan etsintöjä. Minä soitin lähimpiin löytöeläinteloihin. Etsijäkoirajärjestön neuvojen mukaan laitoimme Huldan makuualustan sekä pannan hihnoineen muovipussiin, jotta etsijäkoira saisi hajun Huldasta. Saksanseisojamme haravoivat lähistöä isännän kanssa tuloksetta.

Karkulainen nähtiinkesämökin pihalla

Puolenpäivän maissa tuli puhelu jota olimme odottaneet: Huldan näköinen koira oli nähty erään sattumalta kesämökilleen menneen kesäasukkaan pihalta. Linnuntietä metsien halki välimatka oli meiltä paikkaan noin seitsemän kilometriä, tietä pitkin yli kymmenen. Juha hyppäsi mönkijän selkään, sillä pääsisi pienimpiäkin tukkiteitä metsässä näppärämmin kuin isolla autolla. Vanhempani lähtivät autolla toisesta suunnasta vastaan. Pian tuli toinen näköhavainto: samanlaisen koiran oli nähty ravaavan jo joitakin tunteja sitten tien reunaa pitkin vieläkin kauempana kuin missä ensimmäisen näköhavainnon ilmoittaja. Hulda siis oli tietä pitkin juossut lähemmäs kotia, juuri niin kuin arvelinkin sen etenevän, ei metsässä, ei ojaryteikössä, vaan tien reunaa pitkin, miten lenkilläkin kuljetaan.

Äitini soitti tunnin päästä, että olivat saaneet Huldasta näköhavainnon pieneltä metsätieltä, mutta koira oli käyttäytynyt ihan omituisesti. Nähdessään pitkällä koiran juoksevan isä oli ajanut auton tien sivuun ja vanhempani olivat nousseet autosta Huldan pysähtyessä. Äiti oli huutanut Huldaa iloisena jälleennäkemisestä, mutta koira olikin jähmettynyt sijoilleen, kääntynyt ja lähtenyt juoksemaan kovaa pois päin. Kuulosti hyvin oudolta! Äiti yritti vielä huutaa Huldaa, mutta koira katosi mutkan taakse ja kun vanhempani pääsivät autoon ja koiran perään, ei koirasta enää näkynyt jälkeäkään. Ihan kuin se olisi pelännyt henkensä kaupalla!

Vanhempani soittivat Juhalle, joka lähti mönkijällä välittömästi paikan päälle. Eräässä mutkassa Hulda oli juossut Juhaa vastaan.

Karannut koira voi käyttäytyä arasti

Etsijäkoirien ohjeistuksen mukaan koira saattaa olla karkuun päästyään ja oltuaan kateissa pitkään, hyvin arka ja pelokas ja käyttäytyä aivan päinvastoin mitä normaalisti. Sitä ei myöskään kannata huutaa nimeltä, vaan koittaa saada koira houkuteltua pikkuhiljaa luokse voittamalla sen uteliaisuus. Hulda ei ollut ollut pois kotoa kuin alle vuorokauden, mutta sen käytös kieli muuta. Juha pysäytti mönkijän, nousi alas kyydistä ja meni maahan istumaan. Hän näytteli välinpitämätöntä ja oli rapsuttelevinaan maata koiran seuratessa tarkkaan hänen puuhiaan ja hiipivän varovasti lähemmäs ja lähemmäs. Koiran hiippaillessa tarpeeksi lähelle Juha ojensi hitaasti ja varovasti kättään, ja kun Hulda tunsi isännän tutun tuoksun, palikat loksahtivat paikoilleen sen ajatuslaatikossa, ja koira hypähti suoraan Juhan syliin häntä heiluen.

"Matkalla kotiin!"

Sillä välin minä odotin kuumeisesti kotona huolestuneena ja vastailin viesteihin ja tekstareihin mitä ventovierailta ihmisiltä tuli. Moni tuntematon koiraihminen lähitienoolta ilmoitti lähtevänsä omien koiriensa kanssa etsimään Huldaa lähistölle samalla kun käyttivät koiriaan lenkillä. Olin äärettömän kiitollinen, kuinka moni oli valmis pyyteettömästi auttamaan. Sitten tuli kuvaviesti: Juha istui mönkijän selässä Hulda sylissään ja kuvateksti kuului "Matkalla kotiin!". Minä purskahdin helpottuneeseen itkuun, kun rakas perheenjäsenemme oli löytynyt! Luojan kiitos! Puolta tuntia myöhemmin Hulda ja Juha saapuivat kotiin. Koira oli väsynyt ja nälkäinen, mutta taas kuin oma itsensä, ihan kun ei olisi poissa koskaan ollutkaan. Kainaloissa oli hiertymät ja tassunpohjissa kulumaa monien tuntien juoksemisen jälkeen, mutta Huldan hyvä fyysinen kunto oli suureksi avuksi moisen lenkin suorittamiseen.

Ilmoitimme etsijäkoiriin, eläinlääkäreille, löytöeläintaloihin sekä raja-asemille koiran löytyneen ja sain päivittää ilouutisen myös Facebookiin. Mietimme, oliko tosiaan joku tai jotkut siepanneet edellispäivänä Huldan. Joku tai jotkut, jotka olivat murtautuneet muihinkin paikkoihin ja varastaneet tavaraa? Ehkä he olivat myös huomanneet tuhansittain jaetun ilmoituksen, jossa kerrottiin poliisin ja rajaviranomaisten olevan valppaina koiran suhteen. Ehkä he olivat ajatelleet, että koira on liian kuuma peruna tilanteessa, eivätkä halunneet riskeerata mahdollista muuta saalistaan sekä kiinnijäämistään yhden koiran takia.

Koko tienoo jokaisine pikkuteineen oli kuitenkin edellisiltana ja yönä haravoitu niin tiheästi, että jos Hulda olisi siellä silloin ollut, sen olisi taatusti joku nähnyt. Lisäksi sen käytös kieli siitä, että ihmisrakas ja luottavainen koira oli dumpattu yön selkään sillä varjolla, että luultaisiin sen itse lähteneen karkureissulle. Ainoa vaan, että bulldoggille matka taitaisi olla hieman pitkä taittaa kokonaan jalan tuossa ajassa tihkusateessa pimeässä. Ei olisi ihme, että koira vaikutti järkyttyneeltä, eikä luottanut ihmisiin, jos se oli nakattu autosta kylmenevään yöhön, pimeään metsän laitaan vieraaseen paikkaan yhtäkkiä ja kaasuteltu vaan pois.

Onni onnettomuudessa on Huldan loistavat hermot, jonka ansiosta koira palautui ennalleen heti kotiin päästyään. Mutta kyllä maistui ruoka ja uni seikkailujen päätteeksi. Emme tänäkään päivänä tiedä Huldan katoamisen taustoja, ainoastaan koira tietää mitä sinä päivänä tapahtui, muttei viisaana eläimenä halua huolestuttaa meitä enempää, joten jättää kertomatta ja pitää seikkailunsa salaisuutenaan.

Hanna ja Juha Salin sekä Hulda
(Onnen Pippurin Giselle)
Kennel Targrave

Sisarukset

Kun hain Metka-Miinan pentuna kotiin, en tiennyt enkä tuntenut lainkaan muita 

pennun ostajia.

Olihan kysessä ensimmäinen bulldoggini.

Onneksi meille järjestettiin pentutapaaminen koirien ollessa 4kk ikäisiä.

Näin pääsimme tapaamaan sisaruksia  ja ennen kaikkea tutustumaan toisiimme.

Sisarukset pentulaatikossa

Kuulumisia vaihdettiin ja jopa omistajien kanssa puhelin numeroita. 

Tämän tapaamisen ansiosta elämääni on tullut uusia rakkaita ihmisiä joiden kanssa 

ollaan yhteydessä useinkin ja järjestetään jos jonkinlaista tekemistä.

Pidän erittäin tärkeänä asiana kyseisiä tapahtumia.

Talvisin käymme Hyvinkään koirauimalassa

Siskosten synttärijuhlat ovat jo perinne.

Velipuolikin on iso osa meidän siskosten elämässä.

Metka ja Demi tekevät asiat aina yhdessä.

Syksyn lehtiä

Hilma nautti syyspäivästä mökillä juoksentelemalla lehtien seassa korvat hulmuten ja katselemalla kauniita maisemia. ♥

Maisemia ihailemassa

Hilman kanssa olimme lenkkeilemässä Pyynikin harjun maisemissa. Kyllä oli upeat maisemat ja kivat lenkkipolut. Tässä Hilma pitää lenkkitaukoa komeita maisemia ihaillen. :)

Hilma: "Vau, mitkä näkymät! Tällaisen vartiopaikan tarvisin kotiinkin."

Nenän käyttöä

Tänään oli mitä mahtavin ilma pakata rinkka selkään, suunnata metsään ja polkea vuoden ensimmäinen metsäjälki Metka-Miinalle.

 

Alussa oli muistutettava mitä oltiinkaan tulossa tekemään.

Vauhtiin kun päästiin, niin eteenpäin mentiin kun höyryjuna

 

Nenän käyttö on kyllä loistavaa

Haastavinta meillä on löytää jäljelle hyvä houkutin. 

Me emme reenaa kepeillä vaan ruoalla, niin Metkalle, joka ei ole lainkaan ahne 

on houkutuksen keksiminen työlästä ja mielikuvituksellista.

Tänään onneksi maistui nakit.

Viime kerralla kovaa huutoa oli banaani.

Esineruutuakin kokeilimme.

 

Esine löydetty, mutta sen tuominen tai suuhun ottaminen ei ole mukavaa.

Kyllä englanninbulldoggista on moneksi, 

rakastettavasta seurakoirasta saa myös oivan harrastuskoiran.

Vain mielikuvitus on rajana yhteisille seikkailuille.

Hilman pääsiästerveiset

Hilma poseeraa pääsiäimuniensa kera ja toivottaa kaikille blogin lukijoille 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! :)

Hilma: "Hassuja nämä pääsiäismunat."

Junnu, sporttinen kodinvaihtaja

Olen Junnu ja iältäni 1v10kk. Asun Ruskolla, Turun kupeessa. Perheeseeni kuuluu isi, äiti ja kaksi nuorta neitiä. Perheessäni oli kuulemma viime syksynä ennen minua 8,5v. mummelibulldoggi (kodinvaihtaja myös), mutta se jouduttiin lopettamaan sairastumisen vuoksi. Neljä päivää sen jälkeen äiti näki kuvani ja rakastui tietysti ensisilmäyksellä! Minä tulin taloon tuulen lailla ja toin ilon takaisin ja bonuksena pitkät lenkit satoi tai paistoi. Tämä porukkahan on ollut ihan sohvaperunaa koko sakki.

Asuin ensimmäisessä kodissani 1,5v:ksi ja nykyisessä olen ollut 4kk. Vajaan kuukauden seurasin äitiä joka paikkaan - vessaankin, mutta sitten yksi aamu tajusin, että se tulee aina takaisin eikä jätä. Mulla on oma piha, jossa ei ole aitaa (vielä). Olen kyllä sen verran tyttöjen perään, että taitaa kesällä jokun sortin aita tulla. Vahtiviettiäkin tarvittaessa löytyy. Kerran olen jo tositoimissa ollut kun vieras mies tuli pusikoista liian lähelle äitiäni. Murahtelin ja haukuin. En sentään syönyt ukkelia poskeeni kun kerran kiellettiin. Olisittepa nähneet kun seisoin kaula 505m pitkänä ja tassut harallaan. Hurjalta kuulemma näytin. Mitä sitä ei tekisi omiensa suojelemiseksi!

Olen nopea oppimaan kaikkea uutta. Ja Bulldogit ovat muka tyhmiä, hah. Ei vaan olla sätkynukkeja. Meillä on oma tahto. Jos herkut vaan on kohdillaan niin mikäs siinä on oppiessa. Uudessa kodissa on kauheasti sääntöjä; ei sohvalle, ei sänkyyn, ei sitä, ei tätä... Jos mua komentaa enkä ole samaa mieltä, niin sanon kyllä mielipiteeni. Se kuulostaa muka ihan "sammakkokurnutukselta".


Äiti sanoo mua sporttibulliksi. Olen aina liikkeessä tai touhussa. Tykkään juoksennella pallojen perässä. Metsässä kannan keppejä ja välillä niitä mutustelenkin. Mua ei saa väsytettyä lenkillä millään. Juostuani metsässä kaksi tuntia ees taas, kotiin tultua pitäisi alkaa heti leikkimään leluilla. Pehmolelut on ihania! Älä vaan kerro kenellekkään. Mä olen kuitenkin raavas mies. Aamulla kun herätyskello soi, olen heti oven takana lelu suussa odottamassa. Aikaa ei ole hukattavaksi. Oi että mä rakastan metsälenkkejä, tietysti vapaana. Mulla on paljon lenkkikavereita. On Bulldoggia, Welsh Gorgia, Ranskanbulldoggia vaikka ja mitä rotua. Tykkään kaikista eläimistä karvoihin katsomatta. Kaikista ihmisistäkin tykkään koosta ja iästä riippumatta. Kirsi, mun kasvattaja sanookin, että mun luonne on 10+. Mitä sitä totuutta vähättelemään. Vaatimattomuus ei kaunista. Jos joku istuu lattialla menen muitta mutkitta  syliin ja sitten mua pitää rapsuttaa nimenomaan pyllystä. Silloin kieli oikeen lirppaa. Onneksi palvelusväkeni jo tietää mistä tykkään. Mikäs mun on Ruskolla asustellessa? Aika lokoisat oltavat kaikenkaikkiaan.

Jänniä asioita tapahtuu lähiaikoina. Kerron niistä sitten ensikerralla...

Pallokoira Bill Pielisen-rannalta

Olen 6 vuotta lokakuussa täyttänyt energinen englanninbulldoggi Bill Itä-Suomesta. Isästäni Einarista on tekstiä aiemmin tässä samassa blogissa. Perheeseeni kuuluu emäntä Anu, isäntä Markku sekä englanninbuldogit Butch ja Ben. 

---

	Luonteeltani olen erittäin energinen ja rakastan vettä sillä olen asunut ikäni vedenäärellä. Mieluisin vesileikkini on erikokoisten kivien sukeltaminen järvenpohjasta. Tässä hommassa olen väsymätön.
Joskus vaadin jopa muita osallistumaan vesileikkeihin.

---

Olen käynyt emäntäni kanssa useat kurssit ja reissannut näyttelyissä ympäri Suomea ja myös ulkomailla. Erityisen tuttuja minulle ovat agilityt ja tottis -kurssit. Viihdyn hyvin näyttelyissä. Tällä hetkellä olen siirtymässä syrjään näyttelykahinoista. Tulen viettämään eläkepäiviä nuorempien bulldoggien kanssa täällä Pielisen-rannalla. 

	Olen hulluna erilaisiin palloleikkeihin. Mieluisin leikkini on tennispallojen kanniskelu suussa. Tässä olenkin harjaantunut erittäin taitavaksi ja tämä hetkinen ennätykseni on NELJÄ normaalikokoista tennispalloa!!!
Eläkepäivilläni minulle on suotu myös uusia vastuullisia tehtäviä kuten lastenhoito. Emännän veljenpojan Sisun vahtiminen on minulle mieluisaa puuhaa. Osaan kertoa vanhemmille koska lapsi herää ja huolehdin että vauvan lelut eivät katoa. Lastenhoito on kuitenkin rankkaa hommaa, viimeisen hoitoreissun jälkeen nukuin kaksi vuorokautta putkeen :-).
	Tykkään kovasti lumipallojen heittelystä ja luntahan on tänä vuonna riittänyt erityisen paljon täällä itäsuomessa. Kesää ja uimakelejä odotellessa...Bill

Kynsien leikkuuaika

Hilma ei tykkää yhtään kynsien leikkaamisesta, mutta on jo tottunut siihen ja sietää toimenpiteen. Pentuna opettelu aloitettiin antamalla aina nappula, kun kynsisakset tuotiin kynnen lähelle ja aina kun saatiin pienikin pala kynttä leikattua. Enää herkkuja ei tarvita, vaan homma sujuu kiltisti, kun itse vaan muistaa olla rauhallinen ja jämäkkä. Hilman kynnet leikataan noin kerran 1-2 viikossa, jottei ne kasvaisi liian pitkiksi.

Hilma: "Ei kai vain kynsien leikkuuaika?"

Hilma: "Kai se on kestettävä."

Elämää virkeän veteraanin kanssa - tarinoita Englanninbulldoggi Einarin elämästä

Olen tammikuussa veteraani iän saavuttanut englanninbulldoggi Einari täältä Itä-Suomesta.

Alun alkaen olen pienenä poikana matkustanut suomeen Puolasta kasvattajani luonta.

Mieleltäni olen vielä erittäin virkeä ja luonteeltani rotutyypillisesti hyvin päättäväinen ja jääräpäinen uros. Tämä luonteenihan on muuten ihan testattu. Veivät minut silloin aikaisempina vuosina luonnetestiinkin. Siellä tuomari totesi palvelusväelleni, että teillähän on tässä ihan ”soivapeli”. Suoriuduin siis tästä kiitettävästi, hyvillä pisteillä ja osa-aluepainotuksilla. Totesivat vaan, että minulla on joihinkin tilanteisiin liiankin hyvä muisti. Mitä lie sitten tarkoittaneet.

Ainahan ei itseään kunnioittava ikämies suostu kaikkiin ihmisten hullutuksiin. Välillä on hyvä hieman neuvotella, että voisikohan joistain sovituista asioista jo hieman luistaa tai vaikkapa edes oikoa mutkia suoriksi. Olen huomannut, että tästä iästä on selvästi hyötyä. Charmantti harmaa hipiä bulldoggimaisen pyöreillä poskillani antaa kyllä jo monessa kohtaa etuoikeuksia, olen sen huomannut.

Ovat ruenneet monessa kohtaa kutsumaan minua ”pappa-koiraksi” ja selvästi hieman ottamaan minua eritavalla huomioon omassa koiralaumassamme. Tai no, laumassa ja laumassa – kolmehan meitä tähän ydinporukkaan kuuluu. Tuo oma maanmieheni, mustaanaamio, Veeti-Vyötiäinen ja sitten tuo välillä liian aktiivinen pikkunarttu, oikea virtakinnas Piipa, Pipariina, Piipukka miksi kaikeksi ne sitä aina kutsuvatkaan. Elämme pääsääntöisesti ihan sovussa tässä laumassa, mutta minun mielestäni Veeti on hieman pyrkyri, se taitaa kovasti kärkkyä paikkaani laumanjohtajana. Siitä paikastahan en ole luopumassa ennen kuin oikeasti kunto ei enää anna myöden huolehtia kurista ja järjestyksestä. Välillä sitten joudummekin Veetin kanssa hieman keskustelemaan näistä käytännön asioista, joskus ihan puhetasolla ja joskus se sitten saattaa hieman karata poikamaiseen tyyliin bulldoggipainiksikin. Jos kinastelemme, joudumme hetkeksi jäähylle miettimään tekosiamme ja sitten taas hetken kuluttua palataan normaaliin järjestykseen. Ovat sanoneet, että toimeen pitää tulla, jos samassa taloudessa meinaamme asustaa. Pääsääntöisesti sitten sovimmekin riidat ja saatamme välillä nukkua samassa kasassa käyttäen toinen toistamme tyynynä tai hieman pestä kaverin suupieltä ja silmän aluksia. ”Veljeksiähän” tässä kuitenkin niin kuin ollaan.

Nuo laumamme ihmisjäsenet aina nauravatkin minulle, kun istua murjotan välillä jossain sohvan nurkassa, että Einarilla on taasen ”rypäleet otsassa”. Tarkoittavat ilmeisesti niitä tilanteita, kun nuo nuoremmat hölmöt eivät osaa käyttäytyä mieleni mukaan ja joudun sitten hieman näyttämään niille ”hapantanaamaa”. En aina oikein jaksa ymmärtää sitä riehumista ja rälläämistä. Niinä hetkinä kun haluaisin pötkötellä sohvalla kaikessa rauhassa katsellen isännän kanssa telkkaria tai leikkiä minun elämäni tärkeimpien esineiden, pallojen kanssa. Silloin ei oikein sopisi häiritä. Olen kuitenkin luonteeltani hyvin leikkisä ja puuhakas otus. Vaikka ikää onkin karttunut, ei se näissä minun hommissani juurikaan näy. 

Luulenkin, että aikaisempina vuosina hankittu peruskunto on tämän hetkisen kuntoni salaisuus.

Tällainen charmantti ikääntynyt bulldoggiherrahan on kokonaisuus. Se koostuu niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin hyvin voinnista. Käytännössähän tähän ovat suuresti vaikuttaneet perintötekijät, siis siihen millainen minä kokonaisuutena olen. Mutta kyllähän sillä huoltojoukkojen huolenpidollakin ja matkan varrella annetuilla virikkeillä, kokemuksilla ja harrastuksillakin taitaa jonkinlainen vaikutus olla siihen millainen minusta on näinä vuosina muotoutunut.

Yksi tärkeä osa-alue on tietenkin ruoka. Olen koko ikäni ollut sellainen ”hyvin syövä”, eikä ole ollut tapana syljeskellä ruokakuppiin. Ovat ruokkineen minua vuosien mittaan varsin monipuolisesti. Perusravintona valmis kuivamuona sellaisesta suurensuuresta säkistä, joita käymme aina hakemassa yhdessä eläinkaupasta. 

Vaikka olenkin melko perso tuolle ruoalle, kurvaan muuten aina ensimmäisenä eläinkaupassa tarkistamaan leluhyllyn. Siellä sitten hetken käveleksin edestakaisin ja katselen mitä on tarjolla ja saatan hieman haukkumalla ilmaista mielipidettäni tarjonnasta. Monesti sitten saankin valita itselleni sieltä jotain, ja jos olette tarkasti lukeneet kirjoittamaani tarinaa saatattekin arvata mitä minä sieltä haluan.  No uuden pallon tietenkin! Tästä syystä minulla onkin aikamoinen läjä leluja valikoimissani.

Ainiin, ruoastahan me olimmekin puhumassa. Syön siis peruseväänä kuivamuonaa, siitä saa kaiken tarvittavan sopivassa suhteessa. Vuosien mittaan olen myös aina tykännyt pienestä lihalisästä aterioissani ja välillä järsimme sellaisia meheviä luitakin. Viime vuosina olemmekin siirtyneet suurimmalta osin tuohon hevosenlihaan. Ovat valinneet minulle tuon hevosenlihan ja sitten ikämiehille sopivan "light-nappulan".  Perustelivat valintoja sillä, että meillä jo keski-iän ylittäneillä herroilla kuulemma on taipumusta kerryttää jotain ylimääräistä tuohon keskivartalolle. Joten näillä eväillä pysyn kuulemma sporttikunnossa. 

Aika-ajoin ruokaani lisätään myös kuuriluonteisesti lisäravinteita. Itse suosin kovasti noita öljyvalmisteita, sillä niillä pysyy turkki ja tassut hyvässä kunnossa. Toinen suosikkini on nuo ”nivelaineet”. Perusruoassanikin on otettu huomioon nivelten hyvinvointi. Mutta palvelusväki tykkää syöttää koko sakille aina välillä sellaista nivelten kuntoa ylläpitävää valmistetta. Tiedä sitten auttavatko ne oikeasti, mutta ei kyllä sovi kieltääkään, iästäni huolimatta jaksan kyllä edelleen lenkkeillä nuorempien matkassa ja urheilla metsässä ja soramontuilla varsin sporttisesti. Joten voihan se ollakkin, että nuo "voiteluaineet" ovat olleet hyödyksi. Kuitujen saannista koitan huolehtia itse pureskelemalla erilaisia keppejä ja puukapuloita tuolla metsäretkillä. Ovat kyllä koittaneet kertoa, ettei ne ole oikein terveellistä ravintoa, niistä voi kuulemma irrota tikkuja ja tikut tietävät sitten ongelmia. 

En oikein ymmärtänyt mistä puhuttiin. Joten aina kun silmä välttää, harrastan tätä keppien pureskelua kielloista huolimatta. Tuossa yllä olevassa kuvassakin olen juuri löytänyt oikein herkullisen "kivennäisainepitoisen kävyn" tuolta hiekan joukosta.

Sitten toinen erittäin tärkeä asia on tuo mielenvirkeys. Niin kuin varmaan tiedättekin, siihen voi vaikuttaa hyvin monella tapaa. Liikunta ja ulkoilu ovat kyllä hyvä perusta pysyä terveenä ja virkeänä. Ulkona voi touhuta monenlaisia juttuja ja samalla saa pidettyä yllä peruskuntoa. Toinen mielestäni erittäin tärkeä asia on se että saan harrastaa mielekkäitä asioita, sellaisia joista minä oikeasti itse tykkään. Taas tullaankin jo aikaisemminkin esiin tulleeseen asiaan, palloihin. Pelaan palloa joka paikassa, minulla lukematon määrä erilaisia palloja ja toki muitakin suosikkilelujani. Talvella tykkään pelata lumipalloilla ja sitten kesällä saatetaan ottaa vaikka jalkapallomatsia. 

Yksi tärkeimmistä asioista on tietenkin koirakaverit. Päivittäiset ulkoilut, metsä- ja hihnalenkit käymme yhdessä muun laumani kanssa. On minulla myös monen muun rptuisia lenkkikavereita, joiden kanssa käymme porukassa lenkkeilemässäja ulkoilemassa. Sellainen peruslenkki, joka me koirakavereiden kanssa käydään vetäsemässä on sellainen 5-7 km, tunnin verta siihen menee aikaa. Välillä innostumme oikein kunnolla irrottelemaan soramontuilla tai juoksentelemaan raikkaassa metsässä. Kesällä lämpimillä keleillä myös rantaleikit ovat ihan ykkösjuttu. Kepit ja kävyt kuuluvat myös suosikkeihini, niitä keräilen ja kuljettelen mielelläni mukanani.. Joskus yritän salakuljettaa niitä myös kotiin sisälle. Eivät oikein meinaa tykätä  jos sohvalta löytyy käpy tai tuulikaapissa on odottamassa jokin komea puunkarahka, jonka olen jostain matkan varrelta matkaani haalinut.

Oikein virikkeellistä on päästä mukaan perusaskareisiin. Tykkään kovasti tehdä lumitöitä pihalla, kolan kyydissäkin voi seisoa ja pyydystää sitä kolan edessä kulkevaa lunta. Syksyllä on hauskaa jahdata pudonneita lehtiä, varsinkin silloin kun ihmiset yrittävät haravoida pihaa ja saada niitä lehtiä sellaisiin kasoihin. On oikein mieltä virkistävää vähän ”vahingossa” juosta siitä kasan läpi ja pölläyttää se koko läjä levälleen. Tai toinen hyvä vinkki – karkuuttaa pallo sinne lehtikasaan. Tokihan se on sieltä mentävä etsimään, ettei vaan hukkaan joudu. Halkosavotassakin tykkään olla mukana auttamassa. Mutta näistä ulkoilu ja urheilujutuista sekä näyttelyharrastuksestakin voin sitten kertoilla vaikka toisessa kohdassa lisää. 

Parasta virikettä on iltaisin ”olevinaan hävittää jokon tietty lelu”, sitten juoksentelen ympäri kämppää ja kurkistelen sohvien ja tuolien ym. alle kuin etsien jotain. Jos ja yleisimmin kunlöydän jotain (itsehän olen ne sinne aikaisemmin piilotellut), komentelen ja käskytän, että tajuavat tulla auttamaan. Kuten arvata saatatte, se ei kyllä ole ollenkaan se oikea lelu mikä sieltä löytyy. Tämä on kyllä aika hauskaa huvia.  Joskus olemme etsineet kaikki lelut ja kaataneet molemmat lelukopat lattialle ja katsottu lelu lelulta läpi, mutta sitä suosikkiani ei vaan löydy. Aina en itsekään ole ihan varma, onkohan sitä edes olemassa… 

Vai teenköhän tämän vähän piruuttani. aktivoidakseni noita kanssa asukkaita ;)

Tällaisia touhukkaita me englanninbulldogit olemme,

varsin aktiivista sakkia. Seura- ja perhekoiria parhaimmillaan, kaikessa touhussa mukana.