Syksyn lehtiä

Hilma nautti syyspäivästä mökillä juoksentelemalla lehtien seassa korvat hulmuten ja katselemalla kauniita maisemia. ♥

Maisemia ihailemassa

Hilman kanssa olimme lenkkeilemässä Pyynikin harjun maisemissa. Kyllä oli upeat maisemat ja kivat lenkkipolut. Tässä Hilma pitää lenkkitaukoa komeita maisemia ihaillen. :)

Hilma: "Vau, mitkä näkymät! Tällaisen vartiopaikan tarvisin kotiinkin."

Nenän käyttöä

Tänään oli mitä mahtavin ilma pakata rinkka selkään, suunnata metsään ja polkea vuoden ensimmäinen metsäjälki Metka-Miinalle.

 

Alussa oli muistutettava mitä oltiinkaan tulossa tekemään.

Vauhtiin kun päästiin, niin eteenpäin mentiin kun höyryjuna

 

Nenän käyttö on kyllä loistavaa

Haastavinta meillä on löytää jäljelle hyvä houkutin. 

Me emme reenaa kepeillä vaan ruoalla, niin Metkalle, joka ei ole lainkaan ahne 

on houkutuksen keksiminen työlästä ja mielikuvituksellista.

Tänään onneksi maistui nakit.

Viime kerralla kovaa huutoa oli banaani.

Esineruutuakin kokeilimme.

 

Esine löydetty, mutta sen tuominen tai suuhun ottaminen ei ole mukavaa.

Kyllä englanninbulldoggista on moneksi, 

rakastettavasta seurakoirasta saa myös oivan harrastuskoiran.

Vain mielikuvitus on rajana yhteisille seikkailuille.

Hilman pääsiästerveiset

Hilma poseeraa pääsiäimuniensa kera ja toivottaa kaikille blogin lukijoille 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! :)

Hilma: "Hassuja nämä pääsiäismunat."

Junnu, sporttinen kodinvaihtaja

Olen Junnu ja iältäni 1v10kk. Asun Ruskolla, Turun kupeessa. Perheeseeni kuuluu isi, äiti ja kaksi nuorta neitiä. Perheessäni oli kuulemma viime syksynä ennen minua 8,5v. mummelibulldoggi (kodinvaihtaja myös), mutta se jouduttiin lopettamaan sairastumisen vuoksi. Neljä päivää sen jälkeen äiti näki kuvani ja rakastui tietysti ensisilmäyksellä! Minä tulin taloon tuulen lailla ja toin ilon takaisin ja bonuksena pitkät lenkit satoi tai paistoi. Tämä porukkahan on ollut ihan sohvaperunaa koko sakki.

Asuin ensimmäisessä kodissani 1,5v:ksi ja nykyisessä olen ollut 4kk. Vajaan kuukauden seurasin äitiä joka paikkaan - vessaankin, mutta sitten yksi aamu tajusin, että se tulee aina takaisin eikä jätä. Mulla on oma piha, jossa ei ole aitaa (vielä). Olen kyllä sen verran tyttöjen perään, että taitaa kesällä jokun sortin aita tulla. Vahtiviettiäkin tarvittaessa löytyy. Kerran olen jo tositoimissa ollut kun vieras mies tuli pusikoista liian lähelle äitiäni. Murahtelin ja haukuin. En sentään syönyt ukkelia poskeeni kun kerran kiellettiin. Olisittepa nähneet kun seisoin kaula 505m pitkänä ja tassut harallaan. Hurjalta kuulemma näytin. Mitä sitä ei tekisi omiensa suojelemiseksi!

Olen nopea oppimaan kaikkea uutta. Ja Bulldogit ovat muka tyhmiä, hah. Ei vaan olla sätkynukkeja. Meillä on oma tahto. Jos herkut vaan on kohdillaan niin mikäs siinä on oppiessa. Uudessa kodissa on kauheasti sääntöjä; ei sohvalle, ei sänkyyn, ei sitä, ei tätä... Jos mua komentaa enkä ole samaa mieltä, niin sanon kyllä mielipiteeni. Se kuulostaa muka ihan "sammakkokurnutukselta".


Äiti sanoo mua sporttibulliksi. Olen aina liikkeessä tai touhussa. Tykkään juoksennella pallojen perässä. Metsässä kannan keppejä ja välillä niitä mutustelenkin. Mua ei saa väsytettyä lenkillä millään. Juostuani metsässä kaksi tuntia ees taas, kotiin tultua pitäisi alkaa heti leikkimään leluilla. Pehmolelut on ihania! Älä vaan kerro kenellekkään. Mä olen kuitenkin raavas mies. Aamulla kun herätyskello soi, olen heti oven takana lelu suussa odottamassa. Aikaa ei ole hukattavaksi. Oi että mä rakastan metsälenkkejä, tietysti vapaana. Mulla on paljon lenkkikavereita. On Bulldoggia, Welsh Gorgia, Ranskanbulldoggia vaikka ja mitä rotua. Tykkään kaikista eläimistä karvoihin katsomatta. Kaikista ihmisistäkin tykkään koosta ja iästä riippumatta. Kirsi, mun kasvattaja sanookin, että mun luonne on 10+. Mitä sitä totuutta vähättelemään. Vaatimattomuus ei kaunista. Jos joku istuu lattialla menen muitta mutkitta  syliin ja sitten mua pitää rapsuttaa nimenomaan pyllystä. Silloin kieli oikeen lirppaa. Onneksi palvelusväkeni jo tietää mistä tykkään. Mikäs mun on Ruskolla asustellessa? Aika lokoisat oltavat kaikenkaikkiaan.

Jänniä asioita tapahtuu lähiaikoina. Kerron niistä sitten ensikerralla...

Pallokoira Bill Pielisen-rannalta

Olen 6 vuotta lokakuussa täyttänyt energinen englanninbulldoggi Bill Itä-Suomesta. Isästäni Einarista on tekstiä aiemmin tässä samassa blogissa. Perheeseeni kuuluu emäntä Anu, isäntä Markku sekä englanninbuldogit Butch ja Ben. 

---

	Luonteeltani olen erittäin energinen ja rakastan vettä sillä olen asunut ikäni vedenäärellä. Mieluisin vesileikkini on erikokoisten kivien sukeltaminen järvenpohjasta. Tässä hommassa olen väsymätön.
Joskus vaadin jopa muita osallistumaan vesileikkeihin.

---

Olen käynyt emäntäni kanssa useat kurssit ja reissannut näyttelyissä ympäri Suomea ja myös ulkomailla. Erityisen tuttuja minulle ovat agilityt ja tottis -kurssit. Viihdyn hyvin näyttelyissä. Tällä hetkellä olen siirtymässä syrjään näyttelykahinoista. Tulen viettämään eläkepäiviä nuorempien bulldoggien kanssa täällä Pielisen-rannalla. 

	Olen hulluna erilaisiin palloleikkeihin. Mieluisin leikkini on tennispallojen kanniskelu suussa. Tässä olenkin harjaantunut erittäin taitavaksi ja tämä hetkinen ennätykseni on NELJÄ normaalikokoista tennispalloa!!!
Eläkepäivilläni minulle on suotu myös uusia vastuullisia tehtäviä kuten lastenhoito. Emännän veljenpojan Sisun vahtiminen on minulle mieluisaa puuhaa. Osaan kertoa vanhemmille koska lapsi herää ja huolehdin että vauvan lelut eivät katoa. Lastenhoito on kuitenkin rankkaa hommaa, viimeisen hoitoreissun jälkeen nukuin kaksi vuorokautta putkeen :-).
	Tykkään kovasti lumipallojen heittelystä ja luntahan on tänä vuonna riittänyt erityisen paljon täällä itäsuomessa. Kesää ja uimakelejä odotellessa...Bill

Kynsien leikkuuaika

Hilma ei tykkää yhtään kynsien leikkaamisesta, mutta on jo tottunut siihen ja sietää toimenpiteen. Pentuna opettelu aloitettiin antamalla aina nappula, kun kynsisakset tuotiin kynnen lähelle ja aina kun saatiin pienikin pala kynttä leikattua. Enää herkkuja ei tarvita, vaan homma sujuu kiltisti, kun itse vaan muistaa olla rauhallinen ja jämäkkä. Hilman kynnet leikataan noin kerran 1-2 viikossa, jottei ne kasvaisi liian pitkiksi.

Hilma: "Ei kai vain kynsien leikkuuaika?"

Hilma: "Kai se on kestettävä."

Elämää virkeän veteraanin kanssa - tarinoita Englanninbulldoggi Einarin elämästä

Olen tammikuussa veteraani iän saavuttanut englanninbulldoggi Einari täältä Itä-Suomesta.

Alun alkaen olen pienenä poikana matkustanut suomeen Puolasta kasvattajani luonta.

Mieleltäni olen vielä erittäin virkeä ja luonteeltani rotutyypillisesti hyvin päättäväinen ja jääräpäinen uros. Tämä luonteenihan on muuten ihan testattu. Veivät minut silloin aikaisempina vuosina luonnetestiinkin. Siellä tuomari totesi palvelusväelleni, että teillähän on tässä ihan ”soivapeli”. Suoriuduin siis tästä kiitettävästi, hyvillä pisteillä ja osa-aluepainotuksilla. Totesivat vaan, että minulla on joihinkin tilanteisiin liiankin hyvä muisti. Mitä lie sitten tarkoittaneet.

Ainahan ei itseään kunnioittava ikämies suostu kaikkiin ihmisten hullutuksiin. Välillä on hyvä hieman neuvotella, että voisikohan joistain sovituista asioista jo hieman luistaa tai vaikkapa edes oikoa mutkia suoriksi. Olen huomannut, että tästä iästä on selvästi hyötyä. Charmantti harmaa hipiä bulldoggimaisen pyöreillä poskillani antaa kyllä jo monessa kohtaa etuoikeuksia, olen sen huomannut.

Ovat ruenneet monessa kohtaa kutsumaan minua ”pappa-koiraksi” ja selvästi hieman ottamaan minua eritavalla huomioon omassa koiralaumassamme. Tai no, laumassa ja laumassa – kolmehan meitä tähän ydinporukkaan kuuluu. Tuo oma maanmieheni, mustaanaamio, Veeti-Vyötiäinen ja sitten tuo välillä liian aktiivinen pikkunarttu, oikea virtakinnas Piipa, Pipariina, Piipukka miksi kaikeksi ne sitä aina kutsuvatkaan. Elämme pääsääntöisesti ihan sovussa tässä laumassa, mutta minun mielestäni Veeti on hieman pyrkyri, se taitaa kovasti kärkkyä paikkaani laumanjohtajana. Siitä paikastahan en ole luopumassa ennen kuin oikeasti kunto ei enää anna myöden huolehtia kurista ja järjestyksestä. Välillä sitten joudummekin Veetin kanssa hieman keskustelemaan näistä käytännön asioista, joskus ihan puhetasolla ja joskus se sitten saattaa hieman karata poikamaiseen tyyliin bulldoggipainiksikin. Jos kinastelemme, joudumme hetkeksi jäähylle miettimään tekosiamme ja sitten taas hetken kuluttua palataan normaaliin järjestykseen. Ovat sanoneet, että toimeen pitää tulla, jos samassa taloudessa meinaamme asustaa. Pääsääntöisesti sitten sovimmekin riidat ja saatamme välillä nukkua samassa kasassa käyttäen toinen toistamme tyynynä tai hieman pestä kaverin suupieltä ja silmän aluksia. ”Veljeksiähän” tässä kuitenkin niin kuin ollaan.

Nuo laumamme ihmisjäsenet aina nauravatkin minulle, kun istua murjotan välillä jossain sohvan nurkassa, että Einarilla on taasen ”rypäleet otsassa”. Tarkoittavat ilmeisesti niitä tilanteita, kun nuo nuoremmat hölmöt eivät osaa käyttäytyä mieleni mukaan ja joudun sitten hieman näyttämään niille ”hapantanaamaa”. En aina oikein jaksa ymmärtää sitä riehumista ja rälläämistä. Niinä hetkinä kun haluaisin pötkötellä sohvalla kaikessa rauhassa katsellen isännän kanssa telkkaria tai leikkiä minun elämäni tärkeimpien esineiden, pallojen kanssa. Silloin ei oikein sopisi häiritä. Olen kuitenkin luonteeltani hyvin leikkisä ja puuhakas otus. Vaikka ikää onkin karttunut, ei se näissä minun hommissani juurikaan näy. 

Luulenkin, että aikaisempina vuosina hankittu peruskunto on tämän hetkisen kuntoni salaisuus.

Tällainen charmantti ikääntynyt bulldoggiherrahan on kokonaisuus. Se koostuu niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin hyvin voinnista. Käytännössähän tähän ovat suuresti vaikuttaneet perintötekijät, siis siihen millainen minä kokonaisuutena olen. Mutta kyllähän sillä huoltojoukkojen huolenpidollakin ja matkan varrella annetuilla virikkeillä, kokemuksilla ja harrastuksillakin taitaa jonkinlainen vaikutus olla siihen millainen minusta on näinä vuosina muotoutunut.

Yksi tärkeä osa-alue on tietenkin ruoka. Olen koko ikäni ollut sellainen ”hyvin syövä”, eikä ole ollut tapana syljeskellä ruokakuppiin. Ovat ruokkineen minua vuosien mittaan varsin monipuolisesti. Perusravintona valmis kuivamuona sellaisesta suurensuuresta säkistä, joita käymme aina hakemassa yhdessä eläinkaupasta. 

Vaikka olenkin melko perso tuolle ruoalle, kurvaan muuten aina ensimmäisenä eläinkaupassa tarkistamaan leluhyllyn. Siellä sitten hetken käveleksin edestakaisin ja katselen mitä on tarjolla ja saatan hieman haukkumalla ilmaista mielipidettäni tarjonnasta. Monesti sitten saankin valita itselleni sieltä jotain, ja jos olette tarkasti lukeneet kirjoittamaani tarinaa saatattekin arvata mitä minä sieltä haluan.  No uuden pallon tietenkin! Tästä syystä minulla onkin aikamoinen läjä leluja valikoimissani.

Ainiin, ruoastahan me olimmekin puhumassa. Syön siis peruseväänä kuivamuonaa, siitä saa kaiken tarvittavan sopivassa suhteessa. Vuosien mittaan olen myös aina tykännyt pienestä lihalisästä aterioissani ja välillä järsimme sellaisia meheviä luitakin. Viime vuosina olemmekin siirtyneet suurimmalta osin tuohon hevosenlihaan. Ovat valinneet minulle tuon hevosenlihan ja sitten ikämiehille sopivan "light-nappulan".  Perustelivat valintoja sillä, että meillä jo keski-iän ylittäneillä herroilla kuulemma on taipumusta kerryttää jotain ylimääräistä tuohon keskivartalolle. Joten näillä eväillä pysyn kuulemma sporttikunnossa. 

Aika-ajoin ruokaani lisätään myös kuuriluonteisesti lisäravinteita. Itse suosin kovasti noita öljyvalmisteita, sillä niillä pysyy turkki ja tassut hyvässä kunnossa. Toinen suosikkini on nuo ”nivelaineet”. Perusruoassanikin on otettu huomioon nivelten hyvinvointi. Mutta palvelusväki tykkää syöttää koko sakille aina välillä sellaista nivelten kuntoa ylläpitävää valmistetta. Tiedä sitten auttavatko ne oikeasti, mutta ei kyllä sovi kieltääkään, iästäni huolimatta jaksan kyllä edelleen lenkkeillä nuorempien matkassa ja urheilla metsässä ja soramontuilla varsin sporttisesti. Joten voihan se ollakkin, että nuo "voiteluaineet" ovat olleet hyödyksi. Kuitujen saannista koitan huolehtia itse pureskelemalla erilaisia keppejä ja puukapuloita tuolla metsäretkillä. Ovat kyllä koittaneet kertoa, ettei ne ole oikein terveellistä ravintoa, niistä voi kuulemma irrota tikkuja ja tikut tietävät sitten ongelmia. 

En oikein ymmärtänyt mistä puhuttiin. Joten aina kun silmä välttää, harrastan tätä keppien pureskelua kielloista huolimatta. Tuossa yllä olevassa kuvassakin olen juuri löytänyt oikein herkullisen "kivennäisainepitoisen kävyn" tuolta hiekan joukosta.

Sitten toinen erittäin tärkeä asia on tuo mielenvirkeys. Niin kuin varmaan tiedättekin, siihen voi vaikuttaa hyvin monella tapaa. Liikunta ja ulkoilu ovat kyllä hyvä perusta pysyä terveenä ja virkeänä. Ulkona voi touhuta monenlaisia juttuja ja samalla saa pidettyä yllä peruskuntoa. Toinen mielestäni erittäin tärkeä asia on se että saan harrastaa mielekkäitä asioita, sellaisia joista minä oikeasti itse tykkään. Taas tullaankin jo aikaisemminkin esiin tulleeseen asiaan, palloihin. Pelaan palloa joka paikassa, minulla lukematon määrä erilaisia palloja ja toki muitakin suosikkilelujani. Talvella tykkään pelata lumipalloilla ja sitten kesällä saatetaan ottaa vaikka jalkapallomatsia. 

Yksi tärkeimmistä asioista on tietenkin koirakaverit. Päivittäiset ulkoilut, metsä- ja hihnalenkit käymme yhdessä muun laumani kanssa. On minulla myös monen muun rptuisia lenkkikavereita, joiden kanssa käymme porukassa lenkkeilemässäja ulkoilemassa. Sellainen peruslenkki, joka me koirakavereiden kanssa käydään vetäsemässä on sellainen 5-7 km, tunnin verta siihen menee aikaa. Välillä innostumme oikein kunnolla irrottelemaan soramontuilla tai juoksentelemaan raikkaassa metsässä. Kesällä lämpimillä keleillä myös rantaleikit ovat ihan ykkösjuttu. Kepit ja kävyt kuuluvat myös suosikkeihini, niitä keräilen ja kuljettelen mielelläni mukanani.. Joskus yritän salakuljettaa niitä myös kotiin sisälle. Eivät oikein meinaa tykätä  jos sohvalta löytyy käpy tai tuulikaapissa on odottamassa jokin komea puunkarahka, jonka olen jostain matkan varrelta matkaani haalinut.

Oikein virikkeellistä on päästä mukaan perusaskareisiin. Tykkään kovasti tehdä lumitöitä pihalla, kolan kyydissäkin voi seisoa ja pyydystää sitä kolan edessä kulkevaa lunta. Syksyllä on hauskaa jahdata pudonneita lehtiä, varsinkin silloin kun ihmiset yrittävät haravoida pihaa ja saada niitä lehtiä sellaisiin kasoihin. On oikein mieltä virkistävää vähän ”vahingossa” juosta siitä kasan läpi ja pölläyttää se koko läjä levälleen. Tai toinen hyvä vinkki – karkuuttaa pallo sinne lehtikasaan. Tokihan se on sieltä mentävä etsimään, ettei vaan hukkaan joudu. Halkosavotassakin tykkään olla mukana auttamassa. Mutta näistä ulkoilu ja urheilujutuista sekä näyttelyharrastuksestakin voin sitten kertoilla vaikka toisessa kohdassa lisää. 

Parasta virikettä on iltaisin ”olevinaan hävittää jokon tietty lelu”, sitten juoksentelen ympäri kämppää ja kurkistelen sohvien ja tuolien ym. alle kuin etsien jotain. Jos ja yleisimmin kunlöydän jotain (itsehän olen ne sinne aikaisemmin piilotellut), komentelen ja käskytän, että tajuavat tulla auttamaan. Kuten arvata saatatte, se ei kyllä ole ollenkaan se oikea lelu mikä sieltä löytyy. Tämä on kyllä aika hauskaa huvia.  Joskus olemme etsineet kaikki lelut ja kaataneet molemmat lelukopat lattialle ja katsottu lelu lelulta läpi, mutta sitä suosikkiani ei vaan löydy. Aina en itsekään ole ihan varma, onkohan sitä edes olemassa… 

Vai teenköhän tämän vähän piruuttani. aktivoidakseni noita kanssa asukkaita ;)

Tällaisia touhukkaita me englanninbulldogit olemme,

varsin aktiivista sakkia. Seura- ja perhekoiria parhaimmillaan, kaikessa touhussa mukana.